Bloggaaja: Silja 9.lk

9.luokan A-ranskan lukijat tekivät marraskuun puolivälissä opintomatkan Pariisiin. Mukana oli 12 oppilasta ja matkalla oltiin 4 yötä.

Kun koko matkaseurue oli saapunut Helsinki-Vantaan lentokentälle epäinhimillisen aikaisin, aamuseitsemäksi, itse kukin teki lähtöselvityksen ja siirtyi läpi turvatarkastuksesta. Meillä oli vielä melkein kaksi tuntia aikaa ennen kuin piti nousta koneeseen, joten luonnollisesti lähdimme shoppailemaan. Pojat lähtivät omille teilleen ja me tytöt lähdimme kahvilaan. Ainakin minun oloni parani huomattavasti heti, kun sain eteeni kupillisen kahvia. Istuskeltuamme puolentoista tunnin verran kokoonnuimme portilla numero 54. Hölmöä siinä oli minusta se, että jouduimme istuskelemaan portilla vielä puoli tuntia ennen kuin meitä päästettiin edes nousemaan koneeseen.

Koneeseen noustuamme meni vielä noin vartti, ennen kuin pääsimme oikeasti lähtemään kohti Pariisia. Lennolla ei tapahtunut juuri mitään ja laskeuduimme Pariisiin Charles de Gaullen lentökentälle kymmenen minuuttia yli 11 paikallista aikaa. Puoli kaksitoista olimme jo terminaalissa matkatavarahihnan ääressä kärkymässä matkatavaroitamme ruumasta. Noin kello 12 alkoi seuraava suuri seikkailu, kun lähdimme kesyttämään Pariisiin metrosysteemiä.

Se meni paremmin kuin olin odottanut. Ensimmäinen vaihe matkalla kohti Marais’n kaupunginosaa oli RER-linjalla matkustaminen. Noin 20 minuutin kestoisen junamatkan aikana keskustelimme erään hyvin mukavan ranskalaissyntyisen brittimiehen kanssa, joka oli erittäin kiinnostunut ja ilahtunut siitä, että suomalaiset koulut lähettävät opiskelijoitaan opintomatkoille ulkomaille. Emme kuitenkaan olleet vielä virittäytyneet ranskankielisyyteen, joten keskustelu käytiin englanniksi. Sitten änkesimme pakaaseinemme ulos RER-junasta ja vaihdoimme metroon, jolla pääsimme hostellille.

sdr

Hostellin aula oli erittäin viehättävä, mutta emme päässeet vielä huoneisiimme, joten jätimme matkatavarat säilytyshuoneeseen ja lähdimme nälkäisinä metsästämään lounaspaikkaa. Kävelimme takaisin sen kadun varteen, jota pitkin olimme tulleet, jonka varrella oli yllättävän monta samanlaista ravintolaa. Emme kuitenkaan päässeet kovin pitkälle, ennen kuin eräs meistä äkkäsi kadunvarressa vintage-kaupan ja olisi ollut jo valmis lähtemään ostoksille. Me muut olimme kuitenkin nälkäisinä äkänneet kadun toiselta puolelta sopivannäköisen ravintolan, ja ystävällisesti muistutimme himoshoppailijaa asioiden tärkeysjärjestyksestä. Otimme siis suunnaksi kyseisen ravintolan, ja meidän 14 ihmisen seurueellemme annettiin käyttöön erillinen osa ravintolasta, jotta saimme ruokailla rauhassa (tai muut asiakkaat rauhassa meiltä). Tähän mennessä olimme jo hiukan sopeutuneet uuteen kieliympäristöön, joten jokainen teki parhaansa tilatessaan lounaansa ranskaksi, ja tarvittaessa täydennettiin englannilla.

sdr

Lounaan jälkeen lähdimme takaisin hostellille lepäämään. Nyt pääsimme jo omiin huoneisiimme. Kaikki olivat jo rättiväsyneitä, mutta illalla oli vielä lähdettävä kävelylle. Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä Montmartreen Sacré-Coeurille, mutta matka olisi ollut niin pitkä, että päätimme jäädä vähän lähemmäs, Notre Damen katedraalille. Matkalla pidettiin ainakin kolme photoshoottia ja ihmeteltiin rihkamakojun Beatles-soittorasioita. Aukiolle päästyämme oli taas aikaa ottaa kuvia. Minua ei moinen huvittanut. Tutustuin mieluummin lukuisiin historiallisiin patsaisiin. Opin apostolin ja apotin eron, ja minulle selvisi, kuka oli mystinen Charlemagne, jonka patsas oli aukion laidalla. Aikamme ihmeltyämme totesimme, että lähtisimme vielä käymään kaupassa ennen illallista.

mde

Kaupassa käytyämme kannoimme ostokset hostellille ja lähdimme naapurikortteliin syömään illallista. Illallinen oli samantyylinen kuin koululounas, lukuunottamatta sitä eroa, että emme itse annostelleet ruokaa lautaselle, vaan se tehtiin meidän puolestamme. Muuten ateria oli aivan yhtä meluisa ja ahdas. Illallisen jälkeen kaikki olivat jo viittä vaille valmiita kaatumaan sänkyyn, joten lähdimme hotellille nukkumaan. Jotkut tosin jatkoivat keskustelua pitkälle yli puolenyön.

 

Mainokset