Savonkadun 3. luokan oppilaat saivat kokea trooppisen tuulahduksen Etelä-Amerikasta, kun luokassa harjoittelijana toiminut, Brasiliasta kotoisin oleva Marce, piti oppilaille opetustuokion kotimaastaan. Saimme nauttia upeista kuvista, joissa esiteltiin Brasilian kaupunkeja ja Amazonin sademetsää ja kuulimme mukaansa tempaavaa sambamusiikkia. Mielenkiintoinen tiedonjyvänen: Brasilian sademetsän liepeillä on kylä, jota kutsutaan nimellä ”Pieni Suomi”. Paikan ovat perustaneet suomensiirtolaiset ja kylässä näkee paljon esimerkiksi kylttejä ja kauppojen nimiä suomeksi.

Tuokion lopuksi oppilaat pääsivät tekemään eläimiä sademetsään. Jokainen sai värittää ja koristella oman tukaanin, jotka sitten asetettiin puiden oksille luokan seinälle.