Bloggaajat: VOPO-kurssin oppilaat 8. ja 9. lk

Valinnaisella opokurssilla käydään työpaikkavierailuilla. Saimme itse tutkia eri ammatteja ja niiden ominaisuuksia. Päätimme pari kiinnostavaa ammattia, joista halusimme kuulla lisää. Tehtävänämme oli hankkia yhteystietoja työpaikkoihin ja soittaa niihin. Saimme sovittua kaksi tapaamista, joissa saisimme kuulla lisää ammateista. Kiinnostavat työt olivat lääkäri- ja pelastusala.

Eka vierailukohde oli SPEK ja se oli Itä-Pasilassa. Meille kerrottiin Suomen pelastusalan töistä. Pelastusalan kouluttaja kertoi meille mitä pelastusalalla tehdään. Ja että palovaroittimet pitää tarkistaa!

Toinen vierailukohteemme oli Pasilassa, lääkärikeskus Aavassa. Noin tunnin pituisella vierailulla työterveyslääkäri kertoi meille omasta työkokemuksestaan lääkärin ammatissa ja saimme myös kysyä häneltä kysymyksiä työhön liittyen.

Opimme vierailuilla työelämästä ja siitä, minkälaisia tyypilliset työpäivät ovat. Meille kerrottiin, miten opiskellaan ammattiin sekä mitä taitoja työssä tarvitaan. Pitää olla motivoitunut tekemään töitä, koska muuten työtä ei jaksa tehdä kauan. Esimerkiksi lääkärin työssä pitää olla valmis opiskelemaan paljon ja pitkään. Työpaikkavierailut olivat kiinnostavia.

Mainokset